Lemmikinomistajalle lemmikkiluokka on varmasti antoisin ja mielenkiintoisin osallistumisvaihtoehto. Jokaiselle se oma lemmikki on aina paras ja kaunein, mutta lemmikkiluokassa tähän voi saada jopa tuomarin vahvistuksen ja kivoja palkintoja. Tuomarista riippuen painotetaan hieman eri asioita, mutta jokainen tuomari varmasti arvostaa hienosti käyttäytyvää, käsittelystä nauttivaa eläintä. Sivuseikkoja eivät suinkaan ole myöskään lemmikin puhtaus, hyvin hoidettu häntä ja leikatut kynnet; kertoohan tämä lemmikin hyvästä hoidosta!

Omistaja aloittaa valmistelut jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Valmistautumisrutiineihin kuuluu monelle kokeneelle näyttelykävijälle oikein kunnon rat spa vaahtokylpyineen ja hellimishetkineen. Kaikki rotat eivät tästä välitä ja kokeilemalla selviää, onko oma mussukkasi draamailija ja hätäkakkaaja, vai nauttiiko se jopa omatoimisesta uiskentelusta pesten itse korvantauksensa valmiiksi. Omistaja käy koko eläimen läpi ja huolehtii, että se on puhdas nenästä hännänpäähän asti. Todellinen valmistautuminen alkaa kuitenkin jo paljon ennen näyttelyä rotan ollessa kotona, sillä lemmikkiluokassa arvosteltavan rotan käsiteltävyys on tärkeää, eli mitä enemmän rottaa on kotona käsitelty, hellitty ja sylitelty, sitä varmemmin se osaa käyttäytyä myös arvostelutilanteessa. Myös rotan kunto näyttelytilanteessa on paljolti kiinni siitä, miten rottaa on hoidettu näyttelyä edeltävän ajan.

Näyttelyaamuna paikan päällä on vielä hyvä hetki käydä lemmikki läpi ja siistiä mahdolliset yön ja matkan aikana tulleet tuhrut. Sitten vain odotellaan omaa vuoroa ja jännitetään tuloksia. Koska lemmikkiluokassa painotetaan eläimen luonnetta sekä käsiteltävyyttä, oma mussukka saattaa palata arvostelusta piloille pusuteltuna.

Tara Westerlund, lemmikkiluokan tuomariharjoittelija

Rotat eivät näyttelyistä turhaan stressaa, joten omistajienkaan ei kannata.