rotta ruokinta tuoreruoka virikkeet

Villiä ruokaa rotille, osa 1

Sekasyöjäystäviemme tuoreruokavalioon voi lisätä kevät-kesällä myös luonnosta löytyviä herkkuja.

Lähtökohtaisesti rotille käyvät kaikki ihmisille sopivat ravintokasvit, vaikka osan kanssa onkin syytä noudattaa kohtuutta. Lumien viimein sulaessa kasvukausi pääsee kunnolla vauhtiin, joten tässä vinkkejä keräilyyn, jota myös hortoiluksi kutsutaan.

Kerää riittävän kaukana autotiestä. Vähintään 50 metriä, mieluummin pidempi matka lähimpään autotiehen takaa sen, ettet kanna saaliisi mukana ei-toivottuja partikkeleita kotiin. Myöskään teollisuuslaitosten lähettyviltä ei kannata kerätä syötävää.

Kerää vain sellaisia kasveja, jotka varmasti tunnistat. Itsestäänselvää, tai ainakin pitäisi olla.

Osa keräämisestä vaatii maanomistajan luvan. Mm. kuusenkerkkä, koivunlehdet sekä kasvien juuret eivät kuulu jokamiehenoikeuden piiriin.

Jätä apajasta muillekin. Älä heittäydy liian ahneeksi, tai jatkossa samassa paikassa ei ole enää kerättävää.

Säilö kasvit tuoreeltaan. Useimmat kasvit säilyvät viileässä pari päivää.

Pese keräämäsi kasvit ennen käyttöä. Kunnollinen huuhtelu siivoaa kasveista ylimääräiset roskat.

Paras aika keruuseen on kuivalla säällä, ennen keskipäivää, kasteen haihduttua. Märät lehdet ja versot muhjuuntuvat helposti.

Artikkelin ensimmäisessä osassa käydään läpi kevään ensimmäisinä kukkivat kasvit.

Hieskoivu

Betula pubescens

Kukinta: huhti-kesäkuu

Käytettävät osat: lehdet

Hyödyt: C-vitamiini, anti-inflammatorinen

Huomioitavaa: lehtien keruuseen tarvitaan maanomistajan lupa

Keto-orvokki

Viola tricolor

Kukinta: touko-lokakuu

Käytettävät osat: versot, lehdet, kukinnot

Hyödyt: C-vitamiini, kalium, flavonoidit

Huomioitavaa: sisältää salisyylihappoa

Koiranputki

Anthriscus sylvestris

Kukinta: touko-heinäkuu

Käytettävät osat: Nuoret lehdet, varret, kukinnot

Hyödyt: C-vitamiini, kalium

Huomioitavaa: tulee erottaa myrkyllisistä hukanputkesta, myrkkykatkosta sekä myrkkykeisosta.

Kuusi

Picea abies

Kukinta: touko-heinäkuu

Käytettävät osat: silmut eli kerkät

Hyödyt: C-vitamiini

Huomioitavaa: keruuseen tarvitaan maanomistajan lupa

Käenkaali

Oxalis acetosella

Kukinta: touko-kesäkuu

Käytettävät osat: lehdet, kukat, varret

Hyödyt: C- ja A-vitamiinit

Huomioitavaa: sisältää oksaalihappoa, joten tarjoiltava kohtuudella

Litulaukka

Alliaria petiolata

Kukinta: touko-kesäkuu

Käytettävät osat: Lehdet, kukat

Hyödyt: A-, B-, C- ja E-vitamiinit, kalium, kalsium

Huomioitavaa: sisältää salisylaatteja

Lutukka

Capsella bursa-pastoris

Kukinta: touko-lokakuu

Käytettävät osat: Varsi, lehdet, kukat

Hyödyt: Rauta, C-vitamiini, B1-vitamiini, kalsium

Huomioitavaa: sisältää oksaalihappoa

Metsäkurjenpolvi

Geranium sylvaticum

Kukinta: touko-heinäkuu

Käytettävät osat: lehdet

Hyödyt: tanniinit

Huomioitavaa: –

Metsämansikka

Fragaria vesca

Kukinta: touko-heinäkuu

Käytettävät osat: lehdet, varsi, kukinnot, marjat

Hyödyt: A-, C-, E- sekä B-vitamiinit, kalium, mangaani

Huomioitavaa: lehdissä oksaalihappoa

Mustaherukka

Ribes nigrum

Kukinta: touko-heinäkuu

Käytettävät osat: lehdet, marjat

Hyödyt: C-, E- ja K-vitamiinit, flavonoidit

Huomioitavaa: lehdissä salisylaatteja

Peltokanankaali

Barbarea vulgaris

Kukinta: touko-kesäkuu

Käytettävät osat: lehdet, kukat

Hyödyt: C- ja A-vitamiinit

Huomioitavaa: –

Peltokorte

Equisetum arvense

Kukinta: huhti-toukokuu

Käytettävät osat: nuoret, vihreät versot

Hyödyt: C- ja B3-vitamiinit

Huomioitavaa: –

Pihatähtimö

Stellaria media

Kukinta: touko-lokakuu

Käytettävät osat: nuoret, vihreät lehdet sekä versot

Hyödyt: rauta, kalium, C- ja A-vitamiinit

Huomioitavaa: sisältää oksalaatteja

Rauduskoivu

Betula pendula

Kukinta: huhti-kesäkuu

Käytettävät osat: lehdet

Hyödyt: C-vitamiini, anti-inflammatorinen

Huomioitavaa: lehtien keruuseen tarvitaan maanomistajan lupa

Valkopeippi

Lamium album

Kukinta: touko-lokakuu

Käytettävät osat: lehdet, versot, kukinnot

Hyödyt: A- ja C-vitamiinit

Huomioitavaa: –

Voikukka

Taraxium officinale

Kukinta: huhti-heinäkuu

Käytettävät osat: lehdet, juuret, nuput

Hyödyt: ravintokuidut, kalium, kalsium, seleeni, B6-, B2-, B1-, A-, C-, sekä E-vitamiinit

Huomioitavaa: sisältää oksaalihappoa

Lähteet:

Mauri Åhlberg: Field guide to local Wild Edible Plants (WEP): practical conclusions from the latest research: healthy food from local nature. 2020

Alison Campbell: The Scuttling Gourmet. 2017

ET-lehti: Herkuttele villivihanneksilla. 30.4.2022

Sydänmerkki: Hortoillaan! 30.4.2022

Luontoportti. 30.4.2022

Arktiset aromit: Luonnonyrtit. 30.4.2022

(2) Kommentit

  1. […] kukkivien kasvien lisäksi yleisiä ohjeita kasvien keruuseen liittyen. Lukaise siis ensin tämä artikkeli, jos kaipaat muistin […]

  2. […] osassa käydään läpi keski- sekä loppukesän kukkivat kasvit. Edelliset osat ovat luettavissa täällä (osa 1) sekä täällä (osa […]

Kommentointi ei ole käytössä.